Nimi: Doru
Sukupuoli: Poika/nuorukainen/mies/uros
Ikä: 19
Laji: Kitsune yookai
Ammatti: Ei virallista ammattia, mutta työskentelee kaupassa apulaisena opiskelun ohessa.
Ulkonäkö: Doru on ihmismuodossaan rakenteeltaan siro ja pienikokoinen, kuten useimmat muutkin kitsune yookait tapaavat olla.
Pituutta herralle on kertynyt vain 162cm, mikä tekee hänestä ainakin muutamia senttejä äitiään pidemmän.. ja tästä asiasta hän on erittäin ylpeä.
Dorua kuvaillessa tätä ei ole niinkään mahdoton sanoa komeaksi, mutta se vain taipuu nopeasti muiden suussa "kauniiksi" tai "nätiksi".. mikä onneksi ei nuorukaista paljoa haittaa. Nuorukaisen kasvonpiirteet ovat nimittäin pienestä pitäen olleet kauniinpuoleiset ja häntä on niin monet kerrat elämänsä aikana luultu tytöksi, että hän on jo hyvän aikaa sitten ehtinyt tottua siihen, eikä jaksa pahastua asiasta ellei sitten satu olemaan hyvin väsynyt.
Dorulla on keskipitkät latvoista ulospäinkaartuvat vaaleantuuheat hiukset ja ystävälliset meripihkanväriset silmät, joista toinen kuitenkin yleensä peittyy vaaleiden hiuksien alle.
Nuorukaisen päätä koristavaat suuret haaleanpunaiset ketunkorvat jotka ovat kuitenkin päistään tummat. Häntiä häneltä löytyy kaksi, kummatkin ovat hyvin pörröisiä ja Dorun mielestä lähes poikkeuksetta aina tiellä kun hän jotain tekee.
Dorun iho on melko vaalea sekin, mutta nuorukainen ruskettuu helposti vaikka tietenkin palaa jos vaikkapa nukahtaa aurinkoon.
Doru pukeutuu yleensä yksinkertaisiin, yksivärisiin, ei-niin-värikkäisiin vaatteisiin. Vaikka hän rakastaakin sitoa hiuksiinsa erivärisiä kirkkaitakin silkkinauhoja, silkinkäyttö rajoittuu yleensä vain niihin nauhoihin, eikä nuorukaisen päällä melkein ikinä näe silkkisiä kuteita. Syynä varmaan se ettei tämä halua hienostella liikaa. Tosiaan, vaikka Doru melko hyvin naispuolisesta menisikin, hän ei mekkoja käytä vaa pysyy ihan turvallisesti paidassa ja lyhylahkeisissa housuissaan.
Kettuna Doru näyttää melko tavalliselta punaketulta. Turkin väri vain on hieman haalea, ja turkki muutenkin on melko pörröinen, mutta kettu mikä kettu.
Luonne:Luonteeltaan Doru on varsin iloinen persoona, ja nuorukainen tuntuukin hymyilevän melkein aina (ja virnuileminen lasketaan hymyilemiseksi myös). Nuorukaisen lapsuus on vaikuttanut tämän luonteeseen hyvin paljon. Kun kasvoi turvallisesti kahden hyvin iloisen kitsune yookain seurassa, oli siinä paha itsekseen murjotella.
Vaikka Doru useimmiten hyvinkin aurinkoinen on, ei se tarkoita sitä etteikö tämä olisi koskaan pahalla tuulella. Oikeastaan nuorukaisen saa hyvin helposti pahalle tuulelle, mutta se paha tuuli myös unohtuu melkein yhtä nopeasti kuin on tullutkin ja tilalle tulee taas hymy.
Toki on myös niitä kokonaan huonoja päiviä, milloin kaikki tuntuu heti aamusta menevän pieleen, ja nuorukaista on miltein mahdotonta saada murjotukseltaan hymyilemään. Jo illalla tämä on kuitenkin yleensä paremmalla tuulella.
Hyvällä tuulella tuo on yleensä aina vaikkei hymyilisikään.. tai sitten tällä on vaihtoehtoisesti tylsää. Dorusta kuitenkin huomaa milloin tällä ei kaikki mene suunnitelmien mukaan ja tällä on huonompi hetki meneillään, sillä nuorukainen tekee sen varsin selväksi muillekin ja pysyttelee mieluummin omissa oloissaan.
Loppujenlopuksi Doru on kuitenkin melko sosiaalinen (ja seurankipeä) yksilö että vaikka hän nauttiikin joskus yksinolosta, ei hän kuitenkaan kauaa yksin viihdy, vaan kun hän kyllästyy siihen, jonkun juttusille on vain yksinkertaisesti päästävä... oli se sitten vaikka keskellä yötä, mikä ei tietenkään aina ystäville niin mukavaa ole.
Doru on aina ollut kovin puhelias, ja pienestä pitäen juuri sellainen utelias pieni poika joka alkaa juttelemaan täysin tuntemattomallekin säästä tai päivästään jos siltä vain tuntuu. Tietenkin hänellä on kuitenkin sen verran itsesuojeluvaistoa ollut ettei mennyt heti kaikista hämärimpien olentojen juttusille.. ja on vieläkin.
Vaikka Doru pyrkiikin olemaan toisille mahdollisimman mukava ja miellyttävä, hänellä on pieni taipumus pomotella muita. Ei mitenkään kohtuuttomasti, mutta pomotella kuitenkin sen verran että saa tahtonsa läpi. Pomottelijanpiirteensä hän on selvästi perinyt äidiltään, mistä kitsune yookain äiti hyvin iloinen onkin.
Dorulla on myös taipumus ilkeilyyn jos ei heti saa tahtoaan läpi, eikä kiristyskään tälle täysin tuntematon käsite ole.. kaikki täysin hyvässä maussa siis. Kiristää ja ilkeillä voi pienissä asioissa, pomotella siitä hieman isommissa, mutta laiskaksi ei kuitenkaan pidä Dorun mielestä ryhtyä.
Siitäkin huolimatta Dorua pidetään kuitenkin melko mukavana henkilönä. Sellaisena jolle on helppo puhua ja purkaa sydäntään, sillä Doru kuitenkin osaa kuunnella toisten huolia, vaikkei välttämättä osaakaan antaa neuvoja.. vastineeksi Doru kuitenkin olettaa että hänkin saa sitten joskus purkaa sydäntään sille samaiselle henkilölle.
Menneisyys:Dorun menneisyys ei mikään maailman kiinnostavin ole. Sellainen tavallinen missä ei oikein ole tapahtunut mitään sen suurempaa mullistusta tai itkunaihetta muuta kuin että syntymäpäiväkakku lipsahti joskus lattialle ja joku kaveri tönäisi kesken leikin mutalätäkköön vaikka tälle oli sanottu jo aikoja sitten että Dorun paita oli uusi eikä sitä saanut liata.
Doru syntyi keskikesällä täysin ennen aikojaan vanhempiensa ensimmäiseksi ja ainoaksi lapseksi. Poika siis kasvoi ihmismäisessä muodossaan kotikaupunkinsa laitamilla missä hänen vanhemmillaan oli sievä pieni omakotitalo ja suuri piha.
He eivät olleet rikkaita, vaan pikemminkin tavallinen keskituloinen perhe, ja vaikka Doru onkin melko mukavuudenhaluinen, ei hän ole paremmasta suurissa mittakaavoissa kuitenkaan haaveillut. Siinä missä Dorun molemmat opiskelivat Fil-Galiassa riimuvelhoiksi, Doru ei vanhempien harmiksi ole osoittanut enää pitkään aikaan minkäänlaista suurta kiinnostusta magian opiskelua kohtaan vaikka olisikin selvästi kykenevä oppimaan nopeasti, ja vanhempien silmissä ehkä hieman lahjakaskin.
Nuorempana, ennenkuin Doru edes itse osasi lukea, tämä vaati aina jompaakumpaa vanhemmistaan lukemaan kirjoja magiasta, tai vähintään selittämään magiaan liittyviä asioita, tahtoen selvästi oppia itsekin. Poika oli aina innoissaan ja heti opittuaan lukemaan tämä kävi itse kyseisten kirjojen kimppuun ja vanhemmat olivat ylpeitä..
Sitten eräänä päivänä Dorun ollessa 12-vuotias kaikki se innostus magian suhteen loppui kuin seinään, vaaleatukkaisen pojan ilmoittaessa että tahtoi sittenkin olla leipuri tai kokki. Ehkä jopa molemmat!
Isän mielestä se oli lähinnä huvittavaa ja ehkä hieman odotettuakin, kun äiti taas pettyi hiukan enemmän sillä oli jo itse opettanut pojalleen joitain pieniä asioita ja koitti vielä pitkän aikaa tuputtaa tietojaan Dorulle joka ei kuitenkaan ollut kuulevinaan, ellei sitten asiaan liittynyt jotenkin ruoan tekeminen.
Dorun harmiksi magianopiskelu vanhempien opastuksella jatkui siltikin vielä pitkään ja melko hyvin tuloksinkin kunnes poika sai niin lopullisesti tarpekseen että piti kokonaisen viikon mykkäkoulua vanhemmilleen. Vanhemmat eivät kunnolla osanneet reagoida aina niin hyväkäytöksisen poikansa kiukutteluun, ja hätääntyivät nopeasti, tullen sitten samalla luvanneeksi Dorulle ettei tämän ikinä tarvitsisi opiskella mitään mitä tämä ei itse tahtonut.
Siitäkös Doru sitten ilahtuikin, ja mykkäkoulu loppui vihdoinkin.. kuten magianopiskelukin.
Sen jälkeen Doru on syystä tai toisesta aina tuntunut pitävän etäisyyttä magiaan asenteellaan joka antaa tietämättömän ymmärtää ettei tämä halua olla tekemisissä mihinkään siihen liittyvään. Vanhemmatkaan eivät ole myöhemminkään ole yrittäneet painostaa magiasta ei-niin-kiinnostunutta poikaansa samoille teille kuin hekin..
Joten vanhemmille tuli (taas kerran) täysin yllätyksenä kun Doru taas hieman vanhempana sai uuden älynväläyksen. Sen, että hän lähisi Fil-Galiaan, ja kun vanhemmat koittivat udella mitä ihmettä tämä muka siellä tekisi, oli vastaus yksinkertainen "En tiedä vielä, mutta kai se selviää." .
Tässä asiassa nuorukaisen äiti tosin yritti vielä muuttaa poikansa mieltä, sillä vaikka tämä olikin jo tarpeeksi vanha muuttamaan omille teilleen (monet muuthan olivat jo paljon nuorempinakin lähteneet), ei Doru ikinä ollut ollut erossa perheestään edes viikon pituista aikaa, ja äiti olisi halunnut Dorun menevän vaikka naapuriin kylään harjoittelemaan erossa oloa muutamaksi päiväksi. Ja jos tulisi ongelmia, tämähän voisi aina tulla takaisin kotiin koska.. no, naapurithan eivät kaukana asuneet.
Doru ei kuitenkaan suostunut moiseen, vaan painotti että lähtisi muutaman ystävän kanssa Fil-Galiaan melko pian, ja sillä sipuli.
Dorun isä, joka jo aikoja sitten oli tajunnut Dorun olevan varsin itsepäinen päätöksiensä suhteen, ei alkanut väittää vastaan pojalleen vaan toivotti tälle mieluummin hyvää reissua, ja ilmoitti samantien että kotiin sai aina tulla takaisin.
Muu sälä:- Doru osaa helppoja loitsuja, mutta tuskin mitään vaikeampaa.
- Herralla on outo kiintymys rannekoruihin, ja tällä yleensä löytyykin niitä molemmista ranteista vähintään kolme.
- Hän on töissä apulaisena Tadao-nimisen [Forever Texas] kitsune yookain puodissa, ja toimii siellä.. no, ihmisenä joka ruokkii Tadaon.
- Dorun perhe on myös kuuluisa siitä että he rakastavat juoruilua.. aivan koko perhe, isovanhemmista ja heidän vanhemmistaan lähtien, eikä Doru ole poikkeus.
- Kuten vanhempansakin, Dorukin pitää nenänsä tunkemisesta toisten asioihin, vaikka se tapahtuukin lähes nuorukaisen huomaamatta nykyään.
Pelaaja: Koocha/Mero/Konocha/Konocchi
Pelipaikka: (mahdollisesti?) Sydänyö~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja koska olen kauhea ihminen, pistän sen ropenäytteen tänne</3 >D
~~~~~~~~
Ropenäyte~~~~~~~~
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Hopeiset rannerenkaat kilahelivat kevyesti toisiaan vasten niiden omistajan kierähtäessä laiskasti selältään kyljelleen. Aurinko oli jo kauan sitten noussut korkealle, mutta pienen olohuoneensa/makuuhuoneensa lattialla makoileva kitsunenuorukainen ei ollut eväänsäkään liikauttanut. Dorulla oli pieni lomantapainen menossa hyvinonnistuneen muuton kunniaksi, eikä hänellä ollut aikomustakaan edes yrittää purkaa tavaroitaan vielä päivään.
Asunto sijaitsi toisessa kerroksessa, vilkkaan kävelykadun vierellä joten parvekkeen avonaisen oven kautta nuorukainen kuuli kadun ääniä varsin selvästi.
Se kaikki oli kovin uutta koko ikänsä hieman syrjäisemmässä paikassa asuneelle Dorulle, mutta hälinään tottui nopeasti ja poika oli jo alkanut hiukan nauttimaankin siitä että näki päivisin niinkin paljon ihmisiä.. vaikka kovin moni heistä ei huomannutkaan parvekkeella pitkin päivää istuvaa uutta asukasta joka seurasi uteliaana toisten tuloa ja menoa sekä sitä mitä nämä sattuivat kaupoista ikinä ostamaankaan.
Oikeastaan ainoa joka Dorun olemassaolon oli tainnut siihen mennessä huomata oli kadun toisella puolella myös toisessa kerroksessa asustava kitsunetyttö joka jo kahtena aamuna oli vilkuttanut hänelle ja hymyillyt varsin nätisti hänet nähdessään.
Oli jotenki rauhoittavaa tietää että ihmiset täälläkin olivat ystävällisiä, vaikka eihän Doru kauheasti asiaa ollut vielä lepäämislomaltaan ollut ehtinyt miettimään..
Silmänurkastaan Doru näki tutun punahiuksisen kitsunetytön taas parvekkeella, eikä hän voinut olla miettimättä oliko tuokin vasta muuttanut.
Sen sijaan että olisi kuitenkaan mennyt heti parvekkeelle, Doru päätti mieluummin siistiytyä ensin hiukan, että ehkä myöhemmin päivällä hän uskaltautuisi käydä tutkimassa uutta ympäristöään hieman paremmin. Sen hän tiesi että hänen ystävänsä asuivat aivan lähellä, mutta nuorukaisella ei vielä ollut täyttä varmuutta siitä että missä. Vaaleat hiukset pörrössä, Doru nousi vihdoinkin keskipäivän aikoihin istumaan tyynyjensä päälle ja oli suurinpiirtein valmis ottamaan vastaan tulevan päivän. Ehkä hieman väsyneenä, mutta valmiina kuitenkin.